Moikka!

Blogi avattu 25.5.2016 näin muutaman vuoden suljettuna olon jälkeen koulua varten. Nykyään opiskelen Harjun Oppimiskeskuksessa ratsastuksenohjaajaksi.

 Kuvassa Harjun Murmeli.


erikoispostaus; miten tähän päästiin

Parhaani mukaan koitin kuvamateriaalien ajalta kirjoittaa mahdollisimman ytimekkäästi, ja ehkä uusia ajatuksia tänne blogin puolelle näiden muutaman vuoden ajalta! Karu totuus on, etten omista 2011 ennen kuvattuja kovalevyn kaatumisen vuoksi enään, mutta muutama netistä bongattu löytyy tästä postauksesta. Tämä tuskin istuu kenenkään käsitykseen yleisestä ratsastushistoria postauksesta, mutta kokeillaan! 


PART 1 - merkittävimmät hevoset

r. Tenor, 2013

Kesän ennen kakkosluokalle siirtymistä teki poikkeavaksi ensimmäinen ihka oikea ponileiri Ratsutila Wiknerillä. Satunnaisia talutustunteja on pienestä pitäen tullut koettua, mutta tällä kertaa päästiinkin ihan asiaan. Syksyn tullessa hinku aloittaa säännöllinen harrastaminen hevosten parissa oli sen verran suuri, ja noh, täälläpä sitä ollaan. Yhdeksän vuotta myöhemmin.

Pienestä pitäen on eläimet ollut lähellä sydäntä, ensiksi hallitsin jokaisen koirarodun ulkoa, jotka vaihtuivat pian uuden lajin myötä hevosrotuihin, mitkä osasin tietenkin yhtä hyvin! Jääräpää ponityttö olin jo alusta asti, ei pahemmin jekuttelevat karvapommit mua kuskailleet! ..Tai pikemminkin minä olin se, joka niitä hitaimpiakin läiski raipan avulla muiden tahtiin.

Ensimmäiset neljä vuotta tätä harrastusta oli mun kohdalla oikeastaan vain sitä leikkimistä. Jos tuntitoiveita pyydettiin, niin aina vinkumassa leikkitunnin perään. Vuotta myöhemmin oman aloittamisen jälkeen äitinikään ei voinut olla palaamatta hevosten selkään monien vuosien tauon jälkeen. Itse ollessa vasta valmis leikkimään, innostui äiti taas kehittymisestä lajissa, ja alkoi sitä tyrkyttämään minulle. Alkuun se oli ok, mutta lopulta ahdistuin ja pistin stopin asialle.. Kyse ei ollut kuitenkaan mistään valmentautumis- oma poni, jutuista, vaan ihan useammasta tunnista viikkoon ja ehkä hieman ''vakavempaan'' harrastamiseen. Tämä ehti jatkua noin puolivuotta, milloin ratsastin Wiknerin tunnin lisäksi kerran viikkoon Soukan tallilla.

 r. Romeo, 2010

Ainoastaan mieleen sieltä on mulle jäänyt minun ratsastusurani pahin tippuminen tähän mennessä, milloin tosiaan vasen ranne napsahti poikki. Soukasta mulla ei ole yhtäkään kuvaa koskaan ollut. Siellä pääsin vähän isompien ponien kyytiin, mutta myös näihin aikoihin mulle tuli paha tapa vähän venkslata kädellä. Vain kädellä.. Kunnes sitten tipuin! Tauon jälkeen täysin uusin silmin palasin hevosten selkään parin kuukauden jälkeen, ja muistan kuinka olin päättänyt Tikrun selkään noustessa olla yhtään kädellä häsläämättä!

Ja voi Tiikeri.. Lopussa kun ruvetaan pohtimaan merkittävimpiä hevosia tähän mennessä, niin pääsee tämä pieni poni ehdokkaisiin. Tein mitä olin päättänytkin, ja tämä poni palkitsi minua siitä lopputunnista. Vakuutti, ettei sitä pidä rumasti ratsastaa turpaa alas, vaan se tulee jostain ihan muusta! Eihän se meno mitään fantastista katseltavaa ollut, mutta kuvitelkaapa nyt pienen 12v tytön silmin tälläinen ahaa -elämys.. Yksi niistä tunteista, jonka tulen muistamaan aina!

r. Tigger, 2012

2012, kuvitelkaapa että tuolla selässä kävin viimeksi vain jokunen kuukausi sitten.. 132cm, oivoi :D

Mutta palataampa Wiknerille! Varmaan kahden vuoden heppailun ja ujon tallilla notkuilun jälkeen hommasin itselleni hoitopollen, ja kenetpä muunkaan, kuin Rallen! Noin pari kertaa viikossa sen kanssa puuhailin boksissa pääosin, ja hoidin sitä päälle kaksi vuotta ennenkuin kyllästyin. Muistan kuitenkin kuinka ihastunut olin siihen, ja jankutin saadakseni sitä huonolla tuurilla tunnille. Ja ne hetket kun sillä sain mennä, olin ihan onneni kukkuloilla, sitä arvosti niiiin. Hauskinta tässä on, että hyvin harvan lemppari tämä kaveri oli, mutta minä siellä taistelin saadakseni sen tunnille (ilman vastustajia siis). Ralle asustelee vieläkin Wiknerillä, ja on aina ensimmäinen heppa kenet huomaa talliin astuessa.

t. Ralle EST, 2009

2013 (hiukset kasvanu tai jotain)

Sitten siirryinkin hieman vanhempien ryhmään! Olin aivan ryhmän pohjimmainen, muita sain katella silmät pyöreinä kun ponit liikkuivat heidän alla super hienosti näin 13 -vuotiaan silmin. Mutta sitten alkoi olla aika jo lopettaa leikkiminen, ja perehtymään mistä tässä lajissa on oikeasti kyse. Kehittyminen oli hidasta, todella hidasta, mutta sitä tapahtui. Tiesin jo tavoitella edessä pyöreätä kaulaa, mutta eihän se pitkälle auta, kun on niiiiiiiin hirveästi muutakin tärkeetä, ja vielä tärkeempää.  

2011 keväällä pääsin vähän perehtymään ratsastuskoululaisesta syvemmälle harrastukseen. Löytyi Överby niminen yksityistalli, jossa tuli vietettyä sen kaatumiseen asti ihan kiitettävästi aikaa! Sain ensimmäisen yksityisen hevosen hoitoponiksi, ja ai että se arvostus.. Sain käydä kävelyttämässä, harjata vapaasti ja muutenkin puuhailla hieman enemmän, mitä tuntihevosen kanssa nuorten likkojen annettiin! Ana, eestinhevostamma myös, oli varmaan ensimmäinen kunnon hepparakkaus. En kertaakaan selkään päässyt, mutta sen liikkumista oli niin ihana seurata osaavien kuskien alla! Siksi myös oli sääli sen mennessä kaupaksi, vain kolmen kuukauden hoitamisen jälkeen. Viimeinen tieto Anasta oli 2011, että se muutti Ypäjälle päin. That's it.. 

t. Ana, 2011

2011

Kesästä syksyyn sain myös käsitellä Anan omistajan muita kaupattavaksi tulleita poneja, joista yhdellä pääsin jopa ratsastamaankin! Westa siirtyi pian kaverilleni, mutta menehtyi vain muutaman kuukauden sisällä. Emir hoitaa nykyään tuntiponin virkaa Matinkylässä ja Barbi asustaa nykyään tutulla Wiknerillä (eipä uskoisi, että siitä läskistä olisi tullut noinkin kiva peli!). Tämä vajaa vuosi oli suurta aikaa minulle, näin ja koin paljon! 

.. Ja myös sinä kesänä 2011, tuli kuvioihin toinen hepparakkaus - Mari! Jälleen eestinhevostamma, toimi minun vuokraponina muutaman kuukauden ennen Tuusulaan muuttoa. Sen kanssa sain kokea niin paljon vielä mulle kaikkea uutta, joten kiinnyin siihenkin kovin. 2012 pääsin sitä moikkaamaan, ja on ollut pientä puhetta, että tämän vuoden puolella uudestaan kävisin. Tätä arvostan tosissani.

t. Helmiisa, 2011

Sitten päästäänkin poniblogiaikaan!

t. Poni

Blogia ryhdyin pitämään pienen valkoisen ihmeen tultua kuviohin, elikkäs tämä blogi on ollut pystyssä 2011 syksystä asti. Meidän ''tarina'' tiivistettynä tulee jo itseltäni kirjoittaessa korvista ulos, niin hieman erilailla nyt. Vuoden yhteistyö sisälsi paljon turhautumista, mutta sen mukana paljon oppimista. Lopullinen syy, miksi päädyin ennen aikoja lopettaa Ponin kanssa, löytyi tallihenkilökunnasta. Sitä en sen enempää kaivele, mutta oli jo aikakin pituuden vuoksi jättää kaikenlisäksi mielettömän hyvään kertaan. Sain myöntävää vastausta pyyntöön ilmoitella, kun lähtevät kisoihin, mutta sanaakaan ei ole kuulunut mistään päästä. Mari vaihtoi omistajaa välissä, ja silti kuulen siitä? 

Nää on näitä ikäviä juttuja, mutta pyrin muistelemaan sitä kehitystä meidän välillä ratsukkona. Poni toi istunnan ihmeellisen maailman minun silmiin, ja sen kanssa meni vikat kuukaudet aina hyvin. Kerran tosin sen kieltäessä esteelle mätkähdin alas! Vaikka oli Wiknerin ponien kanssa huono kausi, Ponin kanssa työskentely oli aina ihanaa. Tietenkin nyt kun miettii, en koe saaneni Ponia koskaan selän läpi kunnolla, mutta se tarjosi muuten hyvää fiilistä ja teki pitä pyysi kulkiessaan ''hyvin''.

2011-2012 ♥





Vuoden vaihtuessa 2012 sain pientä valonpilkettä päiviin myös pienestä Lucky -ponista. Epäsäännöllisesti sitä vuokrailin, alkuun vain maastoillen ja lopulta ruvettiin myös vähän hyppimään. Näihin aikoihin pieni estekärpänen pääs iskemään, ja aloin innostumaan siitä puolesta enemmän! Estesilmäähän mulla ei ollut tippaakaan, mutta sitä tuli harjoiteltua tätä myötä. Poniin ollessa hieman kiintymisongelmia, tykästyin Luckyyn kuitenkin aika ennätysvauhtia. Se oli tosin hirmu pieni ratsu, niin ei meidän tarina pitkälle jatkunut. 




Wiknerillä samoihin aikoihin vaihdoin normitunnista intensiivitunnille! Elikkä taas askel eteenpäin vakavempaan harrastamiseen jos niin voi sanoa. Jos jollekkin on epäselvä, niin intensiivin systeemi on pitää ryhmäkoko pienempänä, sekä työskennellä tietyn hevosen kanssa hieman enempi. 

Ratsuna mulla oli junioriponi Vermut, joka ei kyllä mua enempää pahemmin osannut, kaks toopea siellä pyörimässä. Vermutin kanssa kävin omat ensimmäiset kisat, estepuolella! Kuus estettä suoritettiin, joista viimenen oli väärä este.. Kisahermot 1/5. 
 Meidän tie päättyi siihen, kun Vermut rupesi pyörimään enemmän tunteja, ja kiltteytensä vuoksi aikalailla mitä vain tunteja. Ratsastettavuus tuli liian hankalaksi, ja päädyin vaihtamaan. Ja sitten tuli Vip



Minä estekuskina since...

''Hyvä pätkä''

Kaikki Vermut -kuvat 2012 kevät 

Vain vähän ennen kesäloman loppua löytyi mulle ratsu, Random Vip. Älyttömän kaunis lämminveriruuna, hieman pidemmän matkan päästä. Kun mentiin Alisan kanssa koeratsastamaan Vippiä ja Ruubenia, niin kyllä oli jälkeenpäin mun suhteen suostuttelemista. En innostunut yhtään, kaikki meni jotenkin niin pieleen koeratsastuksessa, toisaalta hauskalla tavalla! Kuitenkin mieli muuttui, ja kävin Jokelassa alkuun 1-2 krt viikossa, joka muuttui siitä satunnaisemmaksi talven tullessa. Vipin kanssa sain pohtia päätäni puhki sen suun aukomisen kanssa - sen ollessa oikeasti hyvällä tuntumalla, sai silti katella kuvatuista pätkistä kuinka levoton suusta se on ollut.. Tämä söi paljon minua, ja olin aika pitkän ajan vähän pakkopullalla menossa. Kevään tullessa sain jostain revittyä motivaatiota, ja alkoi myös kehitystä tapahtumaan pienissä määrin! Yhden maastokerran muistan niin hyvin, Vipin ollessa niin todella kiva ratsastaa, vaikka vain maastossa mentiinkin. Kerran myös tulin alas papparaisella ollessa kevättä rinnassa, sai sitä hetken kävellä selkää parempaan kuntoon.. 

Vippi sitten jäi vähemmälle menettäessäni talliseuran, ja lopulta sitten lopettelin. Kesällä kävin sitä moikkaamassa ja on mahdollisuus mennä uusiksi. Saa nähdä mitä teen.. ☺

r. Random Vip, 2012-2013 ♥



''anna pusu''



 PART 2 - yleisesti

Alusta asti olen ollut hevosten kanssa todella kokeilunhaluinen, sekä vähemmän arka. Olen myös oppinut nopeasti vaatimaan reagointia, enkä mitenkään ole varonut sitä raipan käyttöä koskaan. ''Mielummin kerran kunnolla, kuin jatkuvaa turhaa jankuttamista''. Kun silloin käden mursin, niin pieni arkuus iski vaikken sitä itse tahtonut myöntää - ja se myös katosi sillä hetkellä, kun seuraavan kerran tipahdin. Tällä kertaa ei sattunut yhtään, ja se hyvä fiilis yltää tähänkin päivään! Muut saa vain ihmetellä, vaikka mätkähdän alas niin hymy ei hyydy. Elikkäs mulle tulee aina oudolla tavalla hyvä fiilis, mutta älkää pelästykö, en ole mikään tippumishakuinen - mutten myöskään sitä pelkää. 

Ratsastuksen suhteen olen mukana aika tosissaan, eli tosissani vaadin itseltäni kehittymistä ja pyrin oppimaan kaikesta jotain. Olen harvoin tyytyväinen, ja saatan miettiä kahden viikon takaista tuntia häpeillen miten huono olen.. Kun minulta kysytään oliko joku hevonen parin kuukauden takaisen kokemuksen mukaan kiva, en osaa yleensä vastata - tiedän että riippuu vain ratsastajasta millainen ratsu on ollut, ja odotan osaavani jo itsekin siinä vaiheessa enempi. Unohdun välillä harmittelemaan sitä, miten olisin ''hukannut'' neljä vuotta ellen enemmän, vain leikkimiseen. Koen olevani huomattavasti muita enemmän jäljessä, sekä pienissä määrin kadehdin niitä joilta löytyy ne omat ponit ja valmentautumis mahdollisuudet. 


Tällä hetkellä ratsastan vain kerran viikkoon, ja hevosena toimii pääosin Vipa. Tämä laji on sellainen, jolle mun mielestä pitäisi oikeasti antautua kokonaan, mutta olen itse sellaisessa iässä, etten välttämättä halua elämäni pyörivän vain hevosissa kun on niin paljon muutakin. Mutta minusta löytyy se halu oppia ihan kaikki tästä lajista.
 Useampi onkin kysynyt milloin hevosta ollaan hommaamassa, ja okei - rahahan se on ensimmäisenä vastassa, mutta on se niinkin etten edes halua nyt omaa hevosta. En ennenkuin voin omistaa sille oikeasti sen ansaitseman ajan (ja tietenkin rahatilanne olisi ihanteellisempi....). Sen tosin tiedän, että jos joskus ostan hevosen, se tulee hyvinkin varmasti olemaan varsa. 

Vaikka tällähetkellä kuulun ratsastuskoululais -luokkaan, niin mulla on oikeasti kiinnostusta myös kehittää sitä suhdetta ihmisen ja hevosen välillä, eikä oman hevosen kanssa vain ratsastus riittäisi. Kaikki join upista friendly gameihin tulisi olla peruskauraa, haluaisin mahdollisimman monipuolista puuhaa hevoselle. Haluaisin tehdä varsasta juuri sellaisen hevosen mistä aina on haaveillut. Siitä tulisi silmäteräni, jonka kanssa alusta asti kehittyä yhdessä sinne minne kapasiteetti riittää! Kisaamisesta en sitten tiedä, olen sen verran kilpailuhenkinen ja epäonnistumisia pelkäävä, ettei yhtälö ihan toimi.. 

2012, Veeran heppaset Aadu ja Nasse, sekä minun ensimmäiset koulukisat!

2012, t. Arabella, Hetan tallilta!

2013 Polocrosse! Ratsuna Romeo, tätäkin saisi mun polle sietää sitten ☺

kaikkea pitää kokeilla ;-)

Sen voisin vielä mainita että olen aika pitkälti itseoppinut ratsastaja. Isona apuna on toiminut jo monta vuotta tietenkin Wiknerillä opettajana toimiva Eeva, mutta kun suurimman osan ajasta olen oikeasti käynyt vain sen kerran viikkoon siellä selässä, ja loput päivät selannut netissä muiden ratsastuskuvia ja videoita. Valmentautunut en kenelläkään vuokraponeistani, niillä vain kokeilin kaikkea mitä olin kuullut tai lukenut jostain. Silloinhan kokeilin aikalailla mitä vaan, jonka neuvoksi voi luetella, mutta tänäpäivänä on kehittynyt jo sen verran silmää koko hommaan, että osaan suodattaa jo ne turhat pois. Olen ihan älyttömän kehityshaluinen ollut viimeisen vuoden, ja omaan sitä perfektionistin luonnetta tässä lajissa (joka on muuten aika perseestä, haha). 

En nää hevosia kuitenkaan pelkkinä työvälineinä, mikä varmaan valkeni ylempänä kun kerroin heppahaaveista?.. No mutta sen olen oppinut, ettei sellaiseen mikä voidaan viedä sulta milloin vain pois, kannata kiintyä. Sen opetuksen sain pariin otteeseen..  

2013, t. V.K Milla..

...Kuukautta myöhemmin. Kuskin pääkopassa tapahtunut jotain kuukauden sisällä?

2012, r. Ruuben.. 

..2013!


2012, r. Fox EST..

..Noh, pari vuotta vei, mutta miettikää sitä, että ylemmän kuvan kerralta kaikki hypyt oli tuota luokkaa?

Ja sitten päästiin tähän mun lemppariaiheeseen - esteisiin! Viime vuonna vasta keksin mun jutun olevan ehkä enemmän ne esteet, tai ainakin mun pää kestää niitä huomattavasti paremmin. (yllä olevan kuvan fiilis ehkä maailman paras) Itse taidot lajissa mulla on ollut ihan vajaat, mutta aloin saada otetta viime syksyn aikana lajiin enempi! Sekä melkein koko kesän tuli hypittyä ilman satulaa, mistä varmasti on omalla tavallaan ollut jotain hyötyä tähänkin päivään. Ja mainittakoot, että oma enkka (115cm) on suoritettu satulatta Copperin kanssa!

2013, t. Peveril Pure Perfection

2012, r. Odin - tällä leirillä opetettiin kovalla äänellä tätä likkaa myötäämään! 


2013, o. Gril


2012, t. Landina R.I.P

Ammattia tästä lajista mulle tuskin koskaan tulee, ei rahkeet siihen riittäisi. Mutta tällä hetkellä ihan hyvä näin, vaikka mielelläni ratsaistaisin enemmän! Ja kai sitä vihdoin ja viimein on alettava osallistumaan tallikisoihin Vipan kanssa, sillä taisin antaa myöntävän vastauksen ratsastuskoulumestaruuksiin osallistumiseen sen kanssa.. Pari kuukautta aikaa reenailla, ja sitten nöyryytettäväksi! Jäiiks.

Se mikä minua muuten huvittaa, on jatkuva pohdiskelu onko ratsastus urheilua vai ei. Itse vastaan tähän kyllä on, eikä tavoitteeni ole mitenkään puolustella lajia hevostenpalvojana, ei tosiaankaan. Salilla olen käynyt syksystä asti, enkä vatsoja juurikaan tee mutta kyllä vatsassa näkyy työn tuloksia ratsastuksen seurauksena, sen voin sanoa.. ☺

Vipistä ja Copperista en kunnolla viittinyt kirjoitella, edellisessä postauksessa kertasin Vipin kanssa käytyä aikaa, ja Copperistahan löytyy jo kunnon postaus

2013, r. Ranfrid

2014, r. Uniek

2013, r. Werano

Kun lähtee miettimään, kuka ''elämäni hevosista'' tähän mennessä on auttanut mua eniten ratsastajana, niin en oikeastaan osaa yhtään sanoa. Kaikki on antanut mulle jotain, jopa sellaista mitä en itse vielä huomaa. Rallelta opin ainakin ottamaan kaviot, kun se ei mielellään jalkojansa nostellut, Ponille opin laittamaan lopulta kuolaimet itse suuhun, sekä Vippin avulla olen oppinut paremmin istumaan ravissa... Eikä yhden hevosen kohdalla opitut asiat todellakaan rajotu edellä mainitsemiini! Jokaisesta on ollut valtava hyöty, ja jokaisen tulen muistamaan siinä arvossa, kun ne ovat saaneet. Jokainen hevonen opettaa, ja itsen uskon sanontaan ''ettei yksikään sekunti satulassa ole hukkaan heitetty''. 

2013, r. Tenor

2013, Einolan suokkipoika, en muista nimeä?!

2012, t. Patricia

2013, HUNGARY! 

..ja vielä yksi kappale luettavana, tsemppiä!!

Ponillehan olin liian iso alusta asti, muttei se häirinnyt menoa missään vaiheessa liikaa. Sama oli Luckyn kohdalla, sekä Copperillekkin olin kieltämättä turhan pitkä. Haluan tähän väliin painottaa, että jokainen näistä on päätynyt ystävien kautta vuokraponikseni, enkä ole mihinkään ilmoitukseen vastaillut. Erästä ponia tarjottiin Copperinkin jälkeen, sekä heppakin olisi löytynyt yhessä vaiheessa. Mutta ei, en etsi vuokrahevosta enään. Rahat ei ole mennyt omasta kukkarostani aikasempiinkaan, enkä enään tykkää ideasta maksaa kun ns. autan muiden hevosten kanssa. (on ollut näitä tapauksia) En nyt käännä selkääni kokonaan vuokraussysteemille, ymmärrän sen, mutta itse olen saanut tarpeeksi sen kanssa. 

Nyt kehittelen rauhassa omia taitojani, ja katsotaan jos joskus maksusuunta vaihtuu. 

Aina saa haaveilla!