kuvia viime tiistain ratsastuksista!

Meinasin oikeasti olla päivittämättä ollenkaan, mutta kuitenkin mussa piilee tarve näyttää kuvia kun niitä kerran on! Viikko sitten meillä oli Oonan kanssa todellinen poneilupäivä taas, aamulla käytiin Vantaalla Nuppu -ponin luona, jonka jälkeen koukattiin kaksi tallia kirkkonummen suunnilta. Omaan hiihtolomaan kuului ystäväni Ronjan ponimuksen liikuttelua, sekä loppuviikko oltiin perheen kesken Amsterdamissa.


 Baban kanssa maanantaina vain tunnustelua miten sitä toimitaan, ja mitä ei suvaita. Ilman satulaa pitikin mennä, kun oma satula ei tällä hetkellä istu, ja noh.. Vikana päivänä tyydyinkin vain kävelyttämään kun ei mikään perseystävällisin selkä tällä kaverilla ole! Alussa poni yritti asennoitua ''vapaa päivä moodiin'', sekä oli muutenkin ihan hukassa mun avuilta. Suoraksi en tällä kertaa sitä saanut, ja oli työstämistä saada ajatusta eteen. Parit kilarit myös hieman jyrkemmästä käskystä poni veti, mutta tilanteet sain lopetettua omaan voittoon joka kerta. Kun Baba ymmärsi jättää turhat yritykset pois, niin alkoi myös liike johtamaan eteenpäin! Tyydyin vähään tällä kertaa, seuraavana päivänä sitten enempi.



Tiistaina meno oli huomattavasti parempaa alusta lähtien, ja tultiin ihan hyvin juttuun! Paitsi no, eräs suoristustilanne oli aivan liikaa neidin päälle, minkä seurauksena tasapainoiltiin taas puolilla jaloilla. Tässä pysyin vielä hyvin ja tilanne rauhottui, mutta sitten myöhemmin hieman rajumpi kohtaus jolloinka mätkähdin alas nätisti. No problem, selkään vaan ja heti laukkaa! Baba taisi hieman säikähtää tapahtuneesta, sillä oli aivan nätisti loppuajan vaikka sen hermoja testasinkin vastaavissa tilanteissa. 

ai laatu pystyi alkuperäsestä vielä huonommaksi muuttua.. kuvia tosi vähän, oli esteitä maneesi täynnä sekä Oona antoi vähemmän arvoa kameralle tällä kertaa! 

super böbi!

loppuun eteenalas, baba sopivan rennon oloinen!


 Böbi on kyllä tosi kiva poni, tykkään ♥

Illalla sitten vuorossa vielä pitkän päivän jälkeen tunti Wiknerillä, Vipilla. Tästä ei juurikaan kehumista, eikä ilolla muistelemista.. Mitäs sitä tekee rankkaa salitreeniä ja kun muutenkin osoittaa flunssan merkkejä, ei sitä silloin vain jaksa. Loppuun otin vielä itseäni niskasta kiinni, jotta ne panostuspätkät olivat pidempiä kuin sen lyhyen sivun. Vipa oli kummiskin hieno poika, mutta kuski aivan liian väsynyt sekä kammottava oppilas, höhö☺.. 

Jellona




Haha hirvee istunta.. sluiba kuski!


Tähän kohtaan otetut kuvat♥..

Meillä tulee olemaan tekemistä suun kanssa, joka lähtee levottomaksi kun hieman vaatimustasoa nostaa liikkeissä.. Eli siis kyseisessä tilanteessa tuntuma voi olla ihan kevyt ja hyvä (ei tyhjä).


...

jäykkäpikkunelli

..rentopitkänelli

Päätin olla ottamatta nyt yhtään paineita blogin suhteen, pysykööt julki nyt ja jos fiilistä löytyy, niin täällä niistä kuullaan. ☺

toivekuvapostaus (part 1?)

ARVOKAS

Pääsin moikkaamaan 2012 kesällä ensimmäistä vuokrahevostani vuoden takaa. 

EPÄONNISTUMINEN

Heh! Kuva sanoo kaiken..

ONNELLISUUS


KIRJAVA HEVONEN

Alica ja Johny Hetan tallin esteleiriltä '12

 KESÄ


PARAS KUVA MINUSTA


MUSTAVALKOINEN

NAURU

Random Vip, vuokrahevonen 2012-1013 

 PARAS OTTAMANI KUVA

Vuoden 2012 satunnainen vuokraponi, Lucky kesälaitumella ☺

PARAS RATSASTUSKUVA MINUSTA


RAUHALLISUUS

Kuvassa vanha vuokraponini ajalta 2011-2012.

MUISTO

Copperin kanssa ensimmäiset haparoivat uintiaskeleet! 

VAUHTI

Random Vip ja hankitreenit..

VIP

YSTÄVYYS

Alisa, Oona & Alica

PARASYSTÄVÄ

Alisa sekä Alica, kuvassa Alisa. 

HETKI JONKA HALUAISIT ELÄÄ UUDELLEEN

Toinen kerta Millan selässä piti mut elossa pitkään! 

OONA

I told you so ;)

 VAUHTI 2..

..KAIPUU
miss you like hell..

toivekuvapostaus &tuntikooste!

.. Pistelkää ehdotuksia kommentilla, toivottavasti tulee paljon että on valinnanvaraa ☺ 



Sekä pieni koostepätkä vuoden ekoilta tunneilta löytyy youtuben puolelta, Winstonista pääosin mutta pistin myös pari pätkää Vipistä ilman satulaa. 

*KLICK*

erikoispostaus; Copper Cloud

Copperin tapasin ensimmäistä kertaa viime vuonna, alkukesästä - siitä lähtien kirjoittelinkin ponin kuulumisia tänne blogiinkin suhteellisen säännöllisesti. Mutta voi kuulkaa, se oli vasta pintaraapaisua..

Sukelletaampas hieman syvemmälle, shall we?

Kuvat luultavasti vuosilta 2010-2011.

Kaikki mitä tulen ponin taustoista tässä tekstissä kertomaan, oon kuullutta tietoa. Itse luotan ''lähteeseeni'', mutta joitain aukkoja voi ja varmasti on tekstissä. Pidemmittä puheitta siihen pidempään osuuteen.. 

***

.. Copper on kesän 2004 varsa, joka sisäänratsastettiin aika myöhään. Kuusivuotiaana sitten alettiin toteuttamaan sillä ratsuponin uraa, jota ennen se on saanut elellä aika rauhassa ponin elämää. Ehkä myös sen vuoksi ihmiset eivät ole olleet niin lähellä ponin sydäntä, elikkä epävarmuus on aina ollut läsnä. 

Kuitenkin poni alkoi syystä tai toisesta kipeytymään, mm. poni on kokenut lannehalvauksen, vääränlainen satula sekä sille sopimaton ratsastus alkoi periä veroansa. Kipu alkoi ilmenemään vihaisella käytöksellä, mikä kohdistui tosiaan ihmisiin. Eikä vain pari ihmistä ole saanut iskua polviinsa ponia käsitellessä.. Ponin koskettaminen muuttui mahdottomaksi, niin jumissa se oli kuin mahdollista. Ammattilaisen kommentti reilu vuosi sitten oli, ettei siitä saata koskaan enään tulla ratsua

Helmikuussa 2013 se pääsi ylläpitäjälle (jolla poni olikin koko sen ajan kun sen kanssa puuhailin) aivan kipeänä. Paljon sen eteen on oikeasti tehty. Kivusta vihamieliseksi muuttunut poni, ei vuosi sitten voinut hypätä edes esteitä enään.. 

Kuitenkin tästä pienestä pippurisesta ponista syntyi minun hyvä ystävä. Veihän se aikaa, mutta sitä se tarvitsikin.

Pahin kausi alkoi olla ohi kun Copperin selkään päädyin. Oona minut alunperin ponin selkään järjesti, mikä onkin oikeasti sellainen asia mistä olen kiitollinen! Eihän ne tunteet koeratsastuksessa mitkään hulppeat olleet. Näin uusin silmin tuntui allani olevan vain osaamaton ja raaka puskaponi, muttei se kääntänyt nuoren ja uteliaan heppatytön kiinnostusta! Ehkäpä pieni projekti, mutta mitä siitä? 

Poni oli valmiina ja jokseekin verryteltynä mua varten, minkä jälkeen sitten nousin selkään. Hyvin moni kuva on poistunut kamerasta ihan senkin takia, että satula valahti niin eteen loppua kohden.. Tasasuus oli meidän menosta kaukana, levoton poni narskutti kuolainta minkä kerkesi ja kuski sitten siinä koitti saada palasia kohdalleen. Koeratsastuksen jälkeen koitin antaa ponille pientä pusua jolloin sitten toinen tuli vastaan hampaat irvessä.. ''Noh, ensiviikolla nähdään!''

Copper muutti ylläpitäjän toisen ponin, Palleron kanssa siis Nuuksioon koeratsastuksen jälkeen. Eikä pelkästään Nuuksioon, vaan kavereideni pihattotalliin! Suurin muutos varmaan koko ponissa oli pihatto. Siinä näki, kuinka oikeasti joillekkin sopii joku ja jokin ei - Pallero reagoi huonolla tavalla Copperin ollessa onnensa kukkuloilla. 


Sitten päästiinkiin asiaan. Ensimmäisellä kerralla jatkuvasti ilmeitä tarkkaillen laitoin ponia kuntoon. Mahaan ei voinut koskea, kavioita ottaessa ja pinteleitä kääriessä häntä huiski jokaista mun liikettä vastaan, ja paino alkoi valumaan vastakkaiselle jalalle niistä isoimmista. Ratsastus ei ollut sen enempää ruusuilla tanssimilla tietenkään, satula ongelmahan ilmeni jo koeratsastuksessa. Copper senkuin kipitti vain alta pois, oli aivan kädellä kuuntelematta apuja. Päädyin turhautuneena ottamaan onneksi satulan pois välistä, ja siirryttiin maneesiin paremmalle pohjalle, mikä oli hyvä ratkaisu. Eihän se tasanen ollut, tai kulkenut peräänannossa, mutta se vastaanotti jo mun apuja. 

Seuraava kerta taisikin olla hyppäämistä jo. Pellolle mentiin, ja päästiin vähän hurjempia esteitä loikkimaan.. Siis, kunhan oltiin kielletty ensiksi parille. Satula veti taas aivan lavoille, mikä hankaloitti liikettä jälleen. Satulan otin loppuverkkaan pois, ja sain ponia taas vähän tuntumalle, eihän se mua odottanut oikein mielellään, mutta alkoi tasottumaan jo paremmin alas. 

 

Ensimmäiset kerrat olivat oikeasti niin hankalia meille molemmille.. En tietenkään tuntenut ponia yhtään, eikä se minua. Satulasta luovuin kuitenkin hyvinkin varhaisessa vaiheessa kokonaan. Vähitellen alkoi palasia loksahtelemaan, ja muistan hyvin sen yhden kauden kun ponin kanssa oli tosi mukava tehdä hommia! Alkoi myös tulla enempi kertoja, kun olin yksin tallilla, milloin varmuudella keskityin vain poniin. Korvat alkoivat roikkumaan vastakkaiseen suuntaan, ja luottamus kasvoi - en pelännyt sitä enään yhtään. 

Kyllähän se monotti sen reilun puolen vuoden aikana ihmisiä. Minua se ei edes yrittänyt, enkä tiedä mikä siinä sitten oli. Olikohan kolmannella kerralla vielä, kun se tarhassa hampaat irvessä koitti iskeä mun niskaan, mutta siinä kaikki. Hirveä muisto tuo tietenkin on, mutta se unohtu vähitellen kummaltakin. Sain koskea Copperia minne vain, ja typeränä nuorena myös siellä mahan alla on mm. pinteleitä kääritty. Epävarmuus esteilläkin hävisi jossain vaiheessa. Ei kieltoja. Syksyllä ylitettiin ilman vetoapua Copperille paha pelko, iso ja leveä silta. Alan jo hieman herkistymään täällä ruudun takana, mutta oikeasti saavutin ton ponin kanssa jotain. En tiedä näkikö sitä muut, mutta tunnen sen. 


Saatiin satula takaisin kuvioihin, ja alettiin kehittymään taas senkin kanssa. Päädyttiin myös koulukisoihin, joissa poni käyttäytyi tosi hyvin ja mistä alkoi myös kotona hyvä jakso niin ratsastuksellisesti, että maastakäsin. Siitä huomasi kuinka se nautti päästä tekemään, ja miten utelias poni se onkaan. Selvästi hetkellinen maisemanvaihdos oli kohdallaan, ja se iloinen ilme ponissa säilyi muutaman viikon. Ja se fiilis mikä siitä itselle tuli ponin ollessa iloinen, on sanoin kuvailematon. 



Hyviä aikoja joo, mutta tietenkin myös niitä huonoja aikoja. Vanhat taustat piti ruveta ottamaan huomioon, kun alettiin etsimään uutta ratsastus''mallia'' (toisinsanoen muotoa). Sitten laukka yhtäkkiä huononi. Yhdessä pisteessä olin jo niin turhautunut, etten tallille tullessa tiennyt mitä tehdä. Useampi viikko meni maastoillen, kunnes alkoi olla liian pimeää koulun jälkeen.. Niskasta kiinni, ja kokeilemaan..

Ratsastus ei ollut enään niin kivaa, minä, ikuinen kehityksenhaluinen perfektionisti, mietin ensimmäistä kertaa oikeasti luovuttamista koko lajin suhteen. Mutta kuten tapana, on asioiden aina järjestyä. Kaikkea ei saatu, mutta yritys tuotti edes jonkinlaista tulosta. Kehityin loppu kuukausina taas paljon, sen ymmärrän nyt. Esteillä meillä meni todella hyvin ponin kanssa, mutta sileällä vasta vikat kerrat sain lopettaa hyvin mielin. Eteenalas ajatus oli alkanut löytyä, ja muutenkin löytyi säädeltävyyttä koko poniin, sen alkaessa kulkea paremmin kehon läpi. 


Nyt kun katson noita kuvia, niin oikeasti toi aikaan saatu ero. Huomaatteko te sen? Mä haluan taas kiittää kans ylläpitäjää, ilman sitä ei asiat olis päässy tohon pisteeseen! Olen pahoillani nyt hieman raskaammasta teksistä, mutta oli pakko pistää nyt pöydälle kaikki. Osasyy tähän on se, kuinka ponin omistaja puhuu minun pilanneen ponin. Copper on mun silmissä niin hieno poni, jonka mahdollisuuksien salliessa olisin ottanun enemmän kuin mielelläni itelleni. Sen alku nykysessä paikassa kuulemani mukaan ei ole loistokkain, mutta toivon enemmän kuin mitään, ettei se kadota löydettyä elämäniloansa. 

Tätä tekstiä selatessa, ja aikoja muistellessa voin vain kummastella kuinka kokematon ja typerä minäkin olen.  Mutta en voi kieltää etten olisi muutamiin päätöksiini tyytyväinen. Nyt taidan kuittaa tämän tähän, kiitos jos jaksoit lukea. ☺ 


"An entire sea of water can't sink a ship unless it gets inside the ship. Similarly, the negativity of the world can't put you down unless you allow it to get inside you."